Uutiset - Esiintymiset - Musiikki - Yhteystiedot - Fan Club
 
 

Markku Laamanen

Talent Suomi –kisasta tuttu Markku Laamanen sai kilpailuesityksillään tuomarit kyyneliin. Markun aito ja tunteikas esiintyminen sekä välitön persoona sulattivat tuomareiden lisäksi myös yleisön sydämet. Markku äänestettiin Talent Suomen finaaliin, joka pidettiin Helsingissä 22. marraskuuta.

Markun ura musiikin parissa on kestänyt jo mittavat 42 vuotta. Ensimmäisen levynsä hän teki Vexi Salmen ja Irwinin kanssa jo vuonna 1968. Kyseessä oli Gulliver-taitelijanimellä julkaistu single Sai varakkaan. Singlen B-puoli oli nimeltään On mennyt eilinen. Vuoteen 1975 saakka Markku keikkaili sooloartistina, minkä jälkeen hän perusti Gulliver-nimisen bändin. Tämän yhtyeen kanssa Markku levytti kolme pitkäsoittoa ja kiersi myös Kirkan kanssa viisi kuukautta vuonna 1978. Kiertue oli Saturday Night Fever –henkinen discomusiikkiin painottuva kiertue, jolla olivat mukana myös Kirkan sisko Anna Babitzin sekä Sonja Lumme.

Tämän jälkeen Gulliver-bändi kiersi sekä Greger-nimisen laulajan että englantilaisen rock’n’roll -pianisti Dave Taylorin kanssa. Tämä oli rockabillyn kulta-aikaa, mitä kesti noin vuoteen 1980 saakka. Kiertueen jälkeen vuonna 1981 Gulliver-bändi lopetti toimintansa ja Markku siirtyi ravintolamuusikoksi. Ravintolamuusikon työssä Markku kiersi 12 vuotta aina vuoteen 1993 saakka. Tätä seurasi kymmenen vuoden tauko ammattimuusikon työstä. Markku on palannut musiikin pariin hiljakseen ja lähinnä harrastelijapohjalta vasta viime vuosien aikana. Talent Suomi –kilpailuun Markku osallistui tyttärensä pyynnöstä. Tuomareiden reaktiot ja massiivinen yleisösuosio olivat hänelle itselleen täydellinen yllätys, johon hän ei osannut varautua etukäteen. Markku itse sanookin olevansa iloinen saamastaan suosiosta ja haluavansa esiintyä jatkossakin liveyleisölle kiitokseksi saamastaan tuesta.